lauantai 25. heinäkuuta 2015

Ratsastusjousiammuntaa



Minulla oli jo hyvä aije kirjoittaa tämä heti shettismestaruuskisojen postauksen jälkeen. Koska harvoin mikään menee suunnitelmien mukaan, ei liene kenellekään mitenkään uutta että suunnitelmat muuttuivat. Tälläkertaa petti tekniikka, jumittavan ja sekoilevan ruokkijan muodossa, joka ei tahtonutkaan tehdä possuille ruokaa.

Kävin sunnuntaina katsomassa Ylistarossa ratsastusjousiammuntakilpailuja jonka järjesti Equestrian Martial Arts Club. En ollut aijemmin koskaan päässyt tälläistä tapahtumaa katsomaan, joten tottakai sinne oli lähdettävä. Ratsastusjousiammunnassa tarkoituksena oli ampua nuoli laukkaavan hevosen selästä maalitauluun.

Ylistarossa oli käytössä 3 erilaista rataa, joilla oli myös jokaisella oma hieno nimi. Korealainen double shot, Korealainen triple shot ja Australialainen tripleshot. Jokainen kisaaja teki jokaisella radalla (90m) kolme suoritusta. Kisan nopeimmalla hevosella meni radalla muistaakseni vähän vajaa 9 ja puoli sekuntia, joten ampujilta vaadittiin melkoista taitoa ja nopeutta. Enimmäisaika, jonka ylityksestä sai sakkopisteistä, oli muistaakseni jossain 14 sekunnin kohtiilla. Itsehän en osu jousipyssyllä edes paikallaan ollessa.. :D









Päivän nopein hevonen



Kuvauksellisesti laji oli kohtuullisen hankala. Olisin halunnut saada samaan kuvaan ratsastajan ja maalitaulun (sitä jota kohti tähdätään). 70mm ollessa objektiivin laajin pää, jäi tämä kuitenkin haaveeksi. Edestä kuvatessa ratsukko olisi jäänyt todella pieneksi, koska radan ja maalitaulujen etäisyys oli varsin pitä. Sivulta kuvatessa taas ratsukko ei mahtunut kokonaan kuvaan. Viistosti edestä olisi voinut olla hyvä, mutta Ylistaron aidat ovat varsin näppärästi silmieni tasalla, ja koska hevoset laukkasivat täysiä ilman ohjausta ohi, oli ihan ymmärrettävää ettei aidalta/sen ali saanut kurkotella.

10 kommenttia:

  1. Päivän nopeimman hevosen ratsastaja on valmentajani Katariina, heh :D Ratsastusjousiammunta on kyllä ihana laji ja tuli hyvä mieli kuvia katsellessa. Hirveen hyvin oot saanu kuvat onnistuu, vaikka puitteet olivatkin hankalat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän valmentajan oppiin olet sitten päässyt, taitava ratsastaja ja ampuja! :D Harjoitteletteko tekin tunneille ratsastusjousiammuntaa? Tämä kyllä vaikuttaa sellaiselta lajilta jota voisi itsekin koittaa. Tosin maalit pitäisi tuoda vähintään 2m päähän ja vauhti maksimissaan matelukäynti, jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus osua :D

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja hienoja ratsukoita! Hyvin olet onnistunut :) Ratsastusjousiammunta näyttää tosiaan hauskalta lajilta, jota olisi jännittävää päästä kokeilemaan joskus itsekin. Tosin luulen, että minun kohdallani ensimmäinen kynnyskysymys olisi uskaltaa päästää laukassa ohjista irti: lännenratsastustunnilla tämä krooninen ohjienlyhentäjä saatiin siinä määrin ruotuun, että myös laukkatehtävät onnistuivat pitkin ohjin, mutta että pitäisi päästää kokonaan irti... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tuo ohjista irtipäästäminen ei olisi ollenkaan niin hankalaa kuin itse ampuminen. Sihti kun on yhtä hyvä kun kumisaappaalla. Kun naapurissa oli monta vuotta sitten poni, jota saatiin hoitaa kuin omaa, ei juuri muuta tehtykkään kun laukattiin maastossa ilman satulaa, ohjat kaulalla ja kädet ilmassa, koska lapsena se oli niin hauskaa (eikä ymmärtänyt pelätä, että mitäs jos ohjat vaikka lipsahtavat kaulalta).

      Mutta tälläiset harjoitukset tekisivät varmasti jokaiselle ratsastajalle, varsinkin ratsastuskoululaisille, hyvää kun pitäisi antaa hieman enemmän vapautta hevoselle, eikä ohjista pysty ottamaan tukea.

      Poista
  3. Makeita kuvia ja hieno blogi!
    En edes tienny, että tällekkin lajille järjestetään kisoja. Ois kyllä hieno päästä tämmösiä kuvaamaan. Vaikka maalitaulu ei noihin kuviin mahtunu, niin kyllä noistakin kuvista kivasti välittyy se vauhti, mikä tuossa lajissa on varmasti aika läsnä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Suomessa on ratsastusjousiammunnalle oikein oma järjestökin, Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto. http://srjl.fi/
      Kannattaa kyllä ehdottomasti mennä katsomaan jos lähelle sattuu kisat. Kävin tuolla sivuilla katsomassa ja näyttääpä lajilla olevan SM-kisatkin tänä vuonna, Mätsälässä 29.-30.8.

      Poista
  4. On kyllä taas tosi upeita kuvia!

    Jos joskus eksyt Pohjois-Satakuntaan (Kankaanpää) kuvaamaan niin mulla olis friisiläisorivarsa jota saisi tulla ottamaan kuvia :)

    http://friisilainen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Harvemmin tulee kyllä sinnepäin ajeltua vaikka täältä meiltä ei loppujen lopuksi sinne ole kuin ~200km. Pitäisi kyllä useammin käydä Niinisalossa kenttää katsomassa :D

      Mutta jos saat kerättyä muutaman hevosenomistajan kuvauskimppaan lähialueelta, niin ei matkakulujakaan kyllä paljoa jää maksettavaksi per/nuppi :)

      Poista
  5. Vau, upeita ratsukkoja! Ei varmastikaan ole laji helpoimmasta päästä. Olen joskus päässyt ampumaan jousipyssyllä, ihan vaan paikalla seisten ja oli muuten vaikea saada nuoli edes siihen maalitauluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa! :D Useammilla lastenleireillä on myös tullut jousiammuntaa koitettua ja välimatkaa tauluun on ollut huimat 10m. Siltikin useampi yli tai ohi :D Kunnioitan kyllä suuresti myös heitä, jotka pystyvät jousipyssyllä metsästämään, siinä kun maalitkin juoksevat karkuun.

      Olen joskus koittanut pistooliakin ja maalitaulun takana ollut turvekasa vain pölisi, maalitauluna ollut pahvi pysyi hyvin elossa.

      Poista