keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Pieni kuvauskoulu osa III: Maneesikuvaus


Yksi lempimaneeseistani: Manunkylän uusi maneesi. Päivä ei ollut edes aurinkoinen, mutta silti siellä saa uskomattoman valoisia kuvia: 1/400, f/3.2,  ISO 4000, 155mm

Jotta maneesikausi ei kerkeä loppumaan, päätin nyt tämänkin urakoida valmiiksi :D

Heti ensin todettakoon, että suurin muuttuja maneesikuvauksessa on maneesi itse. Niitäkun löytyy täältä Suomen maasta tuhat ja yksi erilaista, jossa jokaisessa on omanlaiset valaistusolosuhteet. Yleensä niille löytyy silti yksi yhteinen tekijä: Pimeys. Se vaihtelee hillitystä hämärästä aina täyteen hiilikellariin.

Itse maneesin lisäksi vaikuttaa myös ulkona vallitseva säätila. Aurinkoisella säällä kuvat onnistuvat huomattavasti paremmin, sillä silloin myös maneesissa on enemmän valoa.


1/200, f/2.8, ISO 4000, 135mm
Kumpikin kuva Lehtimäen Opiston maneesilta, lähes tulkoon samasta kohtaa. Ylemmässä on jo ilta ja alemmassa kaunis aurinkoinen aamupäivä, jolloin valo tuli suoraan sisään ikkunoista. Kumpikin kuva ajalta jolloin en kuvia juuri käsitellyt.
1/200, f/2.8, ISO 3200, 135mm





Miten tästä pimeydestä selvitään?


1 Valovoima

Ensimmäisenä keinona kannattaa kääntyä oman objektiivin puoleen ja tarkastaa sen valovoima. Parhaimpia objektiivejä maneesiin ovat valovoimaiset 2.8 tai alle olevat linssit. Mikäli valovoimaiset telelinssit tuntuvat liian kalliilta, kannattaa panostaa vaikkapa 50mm tai 85mm f/1.8 perusobjektiiviin. Ne ovat suhteellisen halpoja, mutta hyviä. 

Mitä tahansa linssiä käyttääkin, aukko kannattaa pitää mahdollisimman suurena, jotta valoa tulee mahdollisimman paljon kennolle.


Myös halvalla linssillä voi onnistua: 55-200mm f/4-5.6: 1/250, f/5.6, ISO 3200, 160mm
Myös tämä on täysin käsittelemätön kuva ajalta nakki, Niihaman maneesi

50mm f/1.8 on lyhyydestään huolimatta varsin kelpo linssi: edullisella hinnalla paljon valovoimaa: 1/200mm, f/2.2, ISO 2000, 50mm




2 ISO-herkkyys

Seuraava keino maneesin kesyttämiseen on ISO-herkkyyden nosto. Suurempi iso herkkyys tuo enemmän valoa kuvaan, mutta aiheuttaa myös kohinaa (kts. osa II). Mikäli haluaa liikkeen pysähtyvän, kannattaa maneesikuvauksessa kuitenkin käyttää ihan rohkeasti kameran korkeimpia herkkyyksiä - laajennoksia eli esim. Nikonissa Hi0.3,Hi0.7 ja Hi1.0 kulkevia kannattaa silti käyttää vain todellisessa mustassa aukossa, sillä niiden laatu on usein niin surkea, ettei kohinan poistollakaan kuvia saa välttämättä pelastettua.


3 Valotusaika

Kuten missä tahansa liikekuvauksessa, myös maneesissa kuvatessa valotusajan pitää olla tarpeeksi lyhyt jotta liike pysähtyy. Maneesikuvauksessa soppeleita valotusaikoja ovat yleensä 1/125-1/400 maneesin valoisuuden mukaan. Lyhyemmällä saa kuvaan enemmän valoa, mutta tällöin ei taas saa liikettä pysäytettyä kovin hyvin.


4 Kuvakulma

Maneesissa kuvia kannattaa ottaa edestäpäin tai hieman viistosti sivulta - näin liikkeen pysäyttämiseksi tarvitsee lyhyemmän valotusajan kuin suoraan sivulta.


5 Kuvauspaikka & -aika

Kuvanottopaikaksi kannattaa valita kohta, jossa on eniten valoa. Lamppurivin alustat ja ikkunoiden alustat ovat yleensä tälläisiä (mikäli on kirkas päivä). Suoraa ikkunoita vasten kuvaamista kannattaa yleensä välttää sillä vastavaloa on vielä hankalampi hallita maneesissa kuin ulkona.

Mikäli kuvausaikaan pystyy vaikuttamaan, kannattaa aina yrittää kuvata päiväsaikaan (ja mieluummin aurinkoisella säällä), silloin maneesissa on eniten valoa.


1/640, f/3.5, ISO 3200, 86mm
Sama maneesi: Yllä sivuvalo, alla suoraa ikkunoita kohden vastavaloon otettu kuva.
1/1000, f/3.5, ISO 3200, 102mm



 Varsin hirveä sivuvalo :D Oikein aurinkoisella kelillä vahva sivuvalokin voi olla ongelma. Pimeässä maneesissa valo polttaa äkkiä puhki kohdat joihin se osuu. 1/320, f/3.2, ISO 3200, 135mm

Mutta toisaalta, maneesin jyrkillä valoilla voi saada myös vähän erinäkösiä kuvia



6 Alivaloitus

Mikäli sinulta löytyy jonkinlainen kuvanmuokkausohjelma, jolla voi kuviin lisätä valoitusta, kannattaa kuvia alivalottaa pykälän tai parin verran. Näin saa hieman enemmän varaa joko tiputtaa ISO-arvoa tai nopeuttaa suljinaikaa. Aivan mustaksi kuvia silti kannata päästää sillä jälkikäteen valottaminen heikentää aina kuvanlaatua.





7 Vakaaja vai ei?

Liikekuvauksessa vakaajan tuoma hyöty on aika minimaalinen. Vakaajalliset objektiivit ovat kalliimpia kuin vakaajattomat ja kannattaakin ennemmin panostaa valovoimaan kuin vakaajaan.


8 Panorointi

Kts. osa II http://blogi.tuulian.net/2015/02/pieni-kuvakoulu-osa-ii-liikekuvaus.html Se voi pelastaa myös maneesikuvan.


9 Valkotasapaino

Joissakin maneeseissa on vain lähes mahdotonta löytää hyvää valkotasapainoa. Paras konsti on kuvata raw-kuvia joissa valkotasapainon pystyy säätämään hyvin jälkikäteen. Mikäli et kuitenkaan omista raw:ia tukevaa kuvankäsittelyohjelmaa ja intoa käsitellä kuvia, kannattaa mukana kantaa valkoista paperiarkkia. Vie arkki sinne missä otat kuvia ja käytä kamerasta löytyvää valkotasapainon mittaus-ohjelmaa. Seuraa kameran ohjeita ja ota koko kuva-alan peittävä kuva arkista. Tällöin kamera saa yleensä laskettua oikean valkotasapainon. 

Muista kuitenkin ottaa testikuva ennen kuvaamisen aloittamista, muuten voi tulla mielenkiintoisia väriyllätyksiä ellei kamera osunutkaan oikeaan :D

10 Salama vai ei?

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: Salamalla vai ilman. Aina ilman. Eläin+salama ei ole hyvä yhdistelmä kahdesta syystä:
1. Osa eläimistä pelkää salamavaloa ja kirkas valo voi myös väliaikaisesti häikäistä niin eläimen kuin ihmisen, jolloin kompurointivaara kasvaa.
2. Eläimillä on silmien takana hämärässä näkemisen auttamiseen eräänlainen peili, josta valo heijastaa. Kun eläintä kuvaa pimeässä suoralla salamavalolla, heijastavat nämä peilit valot takaisin ja syntyy kaikille varmasti tuttu taskulampun syönyt-kissa efekti (tai hullu-koira). Ei niin kovin kaunista..



On muuten ensimmäiseltä kuvausvuodelta kun meidän taloon digikamera tuli (4H:n valokuvauskisasta voitettu Nikon coolpix 5600)! Ensimmäisiä ja varmaan viimeisiä kertoja kun olen ottanut suoralla salamalla kuvia elämestä. Mutta näin käy hevostenkin kanssa. Se on.... kaunis... :D (pahoittelen mikäli joku saa tästä painajaisia)


Loppukevennys

Koska valokuvauksen ei pidä olla vakavaa: Kuinka tehdä vasenkätisen kurpitsakamera?
Kaikkea sitä youtubesta löytyykin :D Ehkä maailman käytännöllisin ja tarpeellisin video.


2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! 💞👍Muistatko tuon ekan kuvan hevosen nimeä, voi olla tuttuja kyseessä?😁

    VastaaPoista