Kun kerrankin paistaa aurinko..

..niin sitten pölyää jo kentät. Varmasti tuttu ilmiö kaikille (kisa)kentän vieressä seisoneille. Olen jo pitkään natissut kuinka joka kisakuvausreissulla sataa. Viime estekisoissa (välihuomautus 1: 13.6. eli kauan aikaa sitten, hieman on kirjoittaminen jäänyt, hups...mutta kesäpossut, niistäkin vielä myöhemmin) Ylistaron Mäki-Pohdossa nyt sitten aurinko vihdoinkin näyttäytyi ja oli vihdoinkin niin lämmin että laukkuuni varaaman kalsarit jäivät käyttämättä ja jouduin osasta päivää olla t-paidalla (välihuomautus 2: seuraavana päivänä Alavuden koulukisoissa päällä oli taas kaikki toppahousuja myöten joten se siitä kesästä). Ihana aurinkoinen ja hieman tuulinen keli tosin sitten aiheuttaa kuvaajan lempi-ilmiön, eli pölinän. 

Ratsastuskentän pöly on hyvin hienojakoista, joten se osaa tunkeutua kaikkialle. Sen lisäksi että pölyn läpi on hankala kuvata, se menee myös aika näppärästi tekniikan sisään. Kun kenttä pölyää, kannattaa välillä putsata kameraa ja varsinkin objektiiviä, jottei hiekka pääse kulkeutumaan niiden sisään.

Voin nyt useamman objektiivin kokemuksella sanoa, että lievimmilläänkin objektiivin sisään päässyt hiekka heikentää tarkennusta (ja siitä äänestä, mitä linssi pitää tarkennuksen yhteydessä ei edes puhuta. Valokuvauksessa tämä on vain tyyliseikka, mutta videoihin se ääni kuuluu aika pahasti... :D)  ja pahimmillaan se rikkoo varsin näpsäkästi tarkennusmoottorinkin. Pelkkä hiekanpoisto maksaa Jas:llä noin ~100-150e, joten ennemmin kannattaa yrittää pitää hiekka ulkona kameran sisuksista.

Itse kuviin hiekka tuo inhottavan harmaan verhon. Varmasti jokaiselle hevoskuvaajalle tuttu juttu. Sitä harmaata verhoa on myös hyvin hankala yrittää saada muokattua pois.

Case 1: Tähän esteelle tuuli heitti aina välillä inhottavan hiekkamyrskyn. Ei toki mitään pahimpia pölyseinämiä, mutta inhottavan harmaata silti.  Yritin ensin lähteä setvimään tätä kontrastin säädöllä, mutta hetken kotrasti-liukua väännelleenä tulin siihen tulokseen että ei: black ja whites käyttöön. Ihan hirveän usein ei tule tuota whites säätöä käytettyä, koska sillä saa aika helposti valkoisen puhki, mutta tässä se toimi. Yritin vielä varjoja avaamalla ja valotusta lisäämällä saada mustia kohtia auki, sillä kun värit taas toistuivat kirkkaina, oli musta jo useammasta kohtaa täysin pahki.

Case 2: 1 ja 2-luokassa kuvasin hieman vastavaloon tätä estettä, sillä aamusta aurinko ei vielä paistanut aivan pilvettömästi. Kenttä silti pölysi jo jonkin verran. Ylemmän kuvan tavoin tähänkin piti aika reilusti säätää mustaa ja valkoista, mutta vastavalon takia jouduin lisäämään myös kontrastia reippaalla kädellä jotta kuvassa olisi muutakin kuin pelkkää harmaata. Hankalia nämä  kirkkaat esteet kuvaajan kannalta, sillä kun yritin lisätä tähän väriä värisäädöllä, keltainen muuttui niin hirveän räikeäksi että silmiin sattui. Kisakuvia kun ovat, en jaksanut alkaa kikkailemaan värisäätöjen kanssa - niillä olisi voinut erikseen säätää vielä keltaista  harmaammaksi.

Case 3. Koska Ylistarossa pölyolosuhteet olivat varsin kohtuulliset, pitänee tähän kaivaa vähän lämpimimmiltä kesiltä vielä materiaalia. Kurikka v. 2013. Siellä pölysi aika paljon. Tähän väliin pitää sano että minulla on jotain mitä kovin monelle ei varmasti ole. Le shaisse-kansio eli kauheimmat läpi vuosien :D Kun epätoivo iskee voi aina kauhoa tätä kansiota läpi ja huokaista helpotuksesta, kun kuva ei välttämättä ollutkaan niin kauhea. Tämä kuva on tosiaan tuolta köntsä-kansiosta, D90 kuvattu jpg, eli muokkausominaisuudet eivät mitkään hirveän hurjat. Kuitenkin mustan ja valkoisen säädöllä tähänkin sai jotakin tolkku. Hirveä se silti vieläkin on.

***

Pääsin myös pitkästä aikaa riimunnarun jatkeeksi, joten aivan kaikista starteista ei ole kuvia: kaikki päivän kuvat vihdoinkin valmiiksi käsiteltynä. Eihän siihen mennytkään kuin melkein 2vk, uusi ennätys. Ja koska Ylistaro on jättimäisestä kentästään huolimatta kiva kuvauspaikka, loppuun vielä muutama ei hiekkainen kuva päivältä.

Roskia kennossa

Se tunne kun olet käsitellyt lähes valmiiksi parin päivän kuvat ja huomaat että kennolla oli roska. Ja se roska näkyy joka kuvassa missä roska on vaaleaa kohdetta vastan. Eli toisinsanoen 9/10 kuvista.

Näihin tunnelmiin. Kerkesin tehdä kaksi keikkaa ennekuin tuo iki-ihana läiskä osui silmiini. Eipä siinä muutakuin ensin taskulampun kanssa etsimään roska kennolta ja sen jälkeen miettimään mitenköhän ihmeessä sen saa pois kennolta, ilman että kenno on hajalla.  Tätähän ei tietenkään kannattaisi etukäteen ajatella ja hommata 10e/3kpl maksavia kennonpuhdistuslappuja. Ei tietenkään. Onneksi kameralaukun pohjalta löytyy minikokoinen puhalluskynä ja ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen myös roska päätti irroittaa otteensa kennosta ja päästää irti. Mitä tästä opin. Muista aika-ajoin testata pienellä aukolla vaaleaa kohdetta vasten, ja tarkkuutta objektiivin vaihtoon, Ei tarvitse sitten jälkikäteen yrittää korjata omaa laiskuuttaan ikuisuuksia kestävällä kuvankäsittelyllä yhden roskan takia.

Kesälaitumelle

Piti kirjoittaa tästä ja Seinäjoen 2-tason koulukisoista jo alkuviikosta. Läppärini kuitenkin ilmoitti alkuviikosta ettei suostu enää millaiseen yhteistyöhön ennenkuin muistia hieman vapautetaan. Koko viikon olen nyt ähertenyt, muuttanut raw-kuvia jpg:ksi ja polttanut kuvia dvd:lle. Jäätävä kuvakoko on kyllä ehdottomasti raw-kuvauksen huonoin puoli. 100Gt on kuvia lähtenyt koneelta ja vielä toiset 100 pitäisi saada dvd-levyille ja ulkoiselle kovalevylle talteen, jotta koneikin jaksaisi taas iloisesti pyöriä.

Kesä ja laiduntaminen kuuluvat olennaisesti yhteen. Vaikka tänä vuonna ei Kuortaneella orilaidunta (1-3 vuotiaille orivarsoille pidettävä yhteislaidun, jossa ne pääsevät kesän aikana temuamaan toistensa kanssa ja opettelemaan tapoja. Mikäli sinulla on joskus mahdollisuus tälläistä päästä katsomaan, mene ihmeessä!) järjestykkään, pääsin onneksi silti kuvaamaan hieman pienemmän varsalaitumen laitumelle laskun Ilmajoella. Mukava toiminta-pläjäys keskellä kouluratsastuskisoja (joidenka kuvat löytyvät täältä)

Vaikka varsoja oli laitumella vain 3, oli meno aivan yhtä raikalasta kuin isommillakin laitumilla. Laitumelle laskua on ihana kuvata kun eläimistä näkee kuinka ne nauttivat päästessään taas toteuttamaan itseään ja luontaista käyttäytymistä. Sen pidemmittä höpinöittä kuviin, ne kertovat enemmän kuin mitä itse osaan kirjoittaa.

"Katsokaas tätä tukkaa!"

Nuuskuttelu-kuvat ovat parhaita! Pieni nuuskuttelu vieraiden kanssa tuo hevosiin lisää ryhtiä ja kaulaan kokoa.

Mietin pitkään mitä teen tämän nuuskuttelukuvan kanssa. Päivä oli pilvinen, mutta silti niin kirkas että vasta valo pääsi vaalentamaan hevosia liikaa ja lähes polttamaan taivaan. Kokeilin ensin (ylempi) säätää taivasta lumiance (värisäätö) säädöllä ja reilulla kädellä mustaa jotta hevoset näkyisivät. Kuvasta tuli varsin filmi-henkinen :D Ei paha, mutta joku tässä on mikä jäi minua häiritsemään. Ehkä se on tuo valkotasapaino mitä en saanut millään kohdalleen.

Tarpeeksi kauan kun värillisten kuvien kanssa testailin, päätin koittaa muutamaan kuvaan myös mustavalkoisuutta (ja pientä seepiasävytystä) ja tiukempaa rajausta. Toimi mielestäni ihmeen hyvin, sillä mustavalkokuvissa ei valkotasapaino ja värientoistuminen ole niin nöpönnuukaa ja eri värivoimakkuudet tulevat tälläisissä vastavalokuvissa hyvin esille.

Laitumelle pääsivät orivarsojen lisäksi myös nämä pari vanhempaa ruunapoikaa. 

Lightroomin efektit-välilehdeltä löytyy Grain (rae/kohina)-työkalu, jonka käyttöä olen aika sujuvasti kartellut, koska kohina ei yleensä näytä kuvassa hyvältä. Oli sitten kuitenkin pakko testata, miltä kohina näyttää kun sitä tietoisesti lisää kuvaan - ei uusi lempiefektini, mutta ei se niin pahaltakaan näyttänyt (alemmassa kuvassa)

Myös pari vanhempaa oripoikaa pääsivät laitumelle. Ylemmän kuvan aikaan aurinko hohti ilmeisesti jotain ihmeellisen kylmää ja vihreää valoa, sillä en saanut sen värejä mitenkään mieleisiksi :D Tai sitten (mikä on ehkä oikeampi selitys) en vain osaa.

Alemmassa kuvassa taas hullukuvanmuokkaaja iski sävytyksen kanssa. Lightroomissa kuva oli vähän vähemmän pinkin näköinen, mutta tykkään tästä silti hevosen asennon, voikukkien ja harjan takia. Mahtava harjaisia hevosia on aina kiva kuvata vauhdissa. 

Tamma- ja varsanäyttely

Ihan ensimmäisenä "hyvin" tärkeä ilmoitusluontoinen asia:  blogia voi seurata nyt myös bloglovinin kautta. Wuhuu! Ehkä pääsen vielä itsekin joskus somen aikakaudelle :D (Instagrammia tosin saa vielä odottaa kauan, sillä ihan lähiaikoina en ole älypuhelimeen vaihtamassa.)

Ja muistakaa käydä tykkäämässä myös facebook sivuista (@FB: Valokuvaus Tuulia N)! Facebook-sivut päivittyvät huomattavasti aktiivisemmin uusien kuvien osalta, kuin tämä blogi.

***

Käväisin toukokuun puolessa välissä kuvaamassa Seinäjoen raviskalla tamma- ja varsanäyttelyitä. Tässä kohtaan mainittakoon että todellakin käväisin. Näyttelyt alkoivat jo kello 9.00, mutta raahasin itseni paikalle vasta 11 maissa, sillä päivän suunnitelmat olivat aluksi hieman toisenlaiset. Olin lähes 100% varma että 11 maissa olisi jo kaikki 2-vuotiaatkin esitetty, mutta mitä vielä. Juuri viimeinen 1-vuotias suomenhevonen oli vasta kehässä. Seinäjoki olikin vetänyt varsoja näytille aivan valtavasti.

Pääkuvien ottaminen on minulle ehkä se hankalin osuus varsanäyttelyissä. Tykkään kuvata kehässä, vaikka helpommin kuvia saisi varmasti kun pyytäisi erikseen hevosia poseeraamaan. Varsanäyttelyissä hevoset ovat kuitenkin vasta 1-3 vuotiaita ja varsinkin nuorimmille on jo hyvä saatuvus jaksaa esiintyä kehässä.

Olin edellisenä iltana löytänyt youtubesta videon, jossa pitkän linjan luontokuvaaja esitteli Nikonin tarkennusjärjestelmän toimintaa tarkemmin (katso video). Minulla on aina välillä ollut ongelmia tarkentamisen kanssa (varsinkin vanhoilla rungoilla), kun tarkennus on osunut hevosen pään sijasta jonnekin lautasten kohtiille tai puoli metriä liian lähelle. Tuossa videossa Steve Perry kertoi käyttävänsä lähes aina yhden pisteen tarkennusta (jatkuvaa tarkennusta af-c, ei siis kertatarkennusta af-s).

Tähän mennessä olen ollut aivan vannoutunut 3d-tarkennuksen käyttäjä, koska sen kanssa kamera huolehtii tarkennuspisteen siirron jolloin kuvaaminen on mukavan yksinkertaista. Tekniikka ei kuitenkaan omista aivoja, joten välillä kovassa vauhdissa ja tiukoissa mutkissa tarkennus karkaa helposti. Olen tähän asti mieltänyt yhdenpisteen tarkennuksen hitaaksi ja hankalaksi käyttää eläinten kanssa, mutta jos joku kuitenkin pystyy kuvaamaan vielä arvaamattomampia villieläimiä vaihtaen itse tarkennuspistettä, pitäisi sen olla mahdollista myös hevosen kanssa.

Eipä muutakuin lehmää hännästä ja testaamaan. Kuvasin koko näyttelyn yhden pisteen-taktiikalla ja tulokset olivat aika hämmästyttäviä. Siinä missä 3d usein heitti varsinkin pää- ja rakennekuvissa tarkennuksen ohi silmän, ei nyt ohilaukauksia juurikaan tullut. Myös juoksukuvien osumistarkkuus oli varsin hyvää luokkaa.

(Tarkennuspiste oli kummassakin kuvassa suurinpiirtein pään kohtiilla)

Ne on kaikki tarkkoja! :D Seinäjoen raviskalla taustat kuvaamiseen eivät ole mitkään maailman parhaimmat, sillä joka puolella on katosta ja toisia hevosia. Mutta niimpä taitaa olla vähän jokaisen raviradan varikkoalueella.

Steve Perryn sivuilta löytyi myös muita mahtavia vinkkejä kameran käyttöön. Ne on tehty Nikonille, mutta aivan varmasti sopivat myös soveltaen muillekin kameramerkeille.

Muokkausinnostus meinasi taas levitä käsiin näiden kuvien kanssa. Ne varsat jotka pysyvät rauhassa ovat mahtavia fiilistely-kuvauskohteita. Niitä ei vain yleensä kovin montaa joukosta löydy. 2-vuotias lämminveritamma.

Kokeilin vähän uutta tyyliä pääkuvan ottoon. Paljon tilaa ylös. Miten toimii teidän mielestä? Todellisuudessa polttoväli ei riittänyt, joten pakko saneli väljemmän rajauksen. En kuitenkaan loppupeleissä sitten tätä rajannutkaan ihan sääntöjen mukaan.

Tuossa vieressä kulkee kivasti junarata. Ihme ja kumma, harvat hevoset sitä edes vähän säpsähtävät kun junat menevät ohi.

Koko näyttelyn ainoa 3-vuotias. Varsanäyttelyt ovat siitä hauskoja että useat varsat käyvät siellä useampana vuonna, joten varsojen kehitystä pääsee näkemään useampana vuonna. Tamma Ilo Lieska, joka oli näyttelyissä myös vuonna 2013. 1v rakenne - 3v rakenne. 

Hieman klassisemmalla rajauksella oleva pääkuva. Harmittavasti esittäjän käsi hieman näkyy vielä kuvan reunassa, mutta tiukemmalla rajauksella tästä olisi ehdottomasti tullut omaan silmään liian tiukka. Tässäkin muuten tuo yhden pisteen tarkennus toimi hienosti! Sain tarkennettua hevosen silmään, eikä tarkennus sen jälkeen hiipinyt turvalle tai niskaan. Ihmisen katse hakeutuu luonnostaan silmään, joten yleensä kannattaa yrittää saada varsinkin lähikuvissa tarkennus osumaan niihin. Mikäli silmät ovat terävät, kuva näyttää heti terävemmältä ja mielenkiintoisemmalta, kuin jos tarkennus olisi vaikka hevosen turvassa. Turpalähikuvat tietenkin asia erikseen ;)

Päivän hauskimpia kuvia. Kuinka toimia kun varsa päättää että actioon!!! 

Keep calm ja pidä narusta rennosti kiinni. Tuomaristo hoitaa kyllä järkyttyneenä olemisen.

Toukokuun loppu pähkinänkuoressa

Toukokuu oli ja toukokuu meni. Nopeasti. Niinkuin se menee joka vuosi. Toukokuu on kuvauksellisesti ehkä yksi vuoden ihanin aika ja kamera onkin ollut varsin kovalla käytöllä. Valitettavasti nyt tänä vuonna säät eivät ole aivan suosineet kuvausta, mutta onneksi muutama aurinkoinenkin päivä sattui kohdalle.

Solis notta niinku melekee kesä!! (niitä harvoja päiviä ku Pohjanmaalla todellisuudessa aurinko paisto)

Toukokuu on myös liikennettä hidastavien ylileveiden traktorien aikaa. Myös itse sain vaihtaa aurinkoisina päivinä kameran hieman järeämpään kalustoon ja liittyä muiden mukaan ärsyttämään autoilijoita :D Tämä onkin suurin syy, miksi täällä blogin puolella on lievästi sanottuna ollut "hieman" kuollutta viimeaikoina. Niinä hetkinä kun ei ole tarvinnut olla hiostamassa ahteriaan traktorin penkkiä vasten, on saanut käsitellä tappavan tasaisena kasvavaa kuvajonoa.

Toukokuun työkaveri. Kieltämättä kamera sopii hieman paremmin omaan käteen kokonsa puolesta, mutta pääseepähän aina pari kertaa vuodesta korkeamalle kuin muut tiellä liikkujat :D

Hikisen penkinkuluttamisen lisäksi, sai kamerakin tietenkin päästä töihin. Pohjanmaan tuntsareiden jälkeen kävin toukokuussa kuvaamassa vielä Seinäjoen raviskalla tamma- ja varsanäyttelyt, Alavudella minimätsärit ja Vaasassa 2-tason estekilpailut jotka avasivat vihdoinkin varsinaisen ulkokisakauden estekuvauksien puolesta (joista jokaisesta hieman myöhemmin vielä lisää).

Seinäjoen tamma- ja varsanäyttelystä. Oli muuten ensimmäinen vuosi etten polttanut naamaani. Sen sijaan se melkein paleltui... 2v. tamma Laisi

Nämä minivarsat Alavuden minimätsärissä... Ne vei sydämen. Kuinka kätevää onkaan napata nelitelin päälle heittävä varsa kainaloon ja kantaa se kehään. 

Vaasa ja vastavalo. Se oli päivän sana, koska 200mm ja kinokenno eivät oikein pääse edukseen ulkokentellä kun esteet ovat kaukana.

4/5, ihan hyvä suoristus ei koirakuvaajalta :D Ja loppukuun ylioppilaskuvauksista. Kyllä nuo isommatkin  varsat vaan aika söpöjä ovat.

Follow my blog with Bloglovin