lauantai 9. toukokuuta 2015

Kisakuvakausi joka melkein jatkui ja alkukesän kuvauskalenteri

Tarkoitus oli tänäkin viikonloppuna vihdoinkin aloittamaan ulkokausi kisakuvaamisen suhteen. Alkuviikosta jo hieman arvoinkin menenkö Nurkille (uusikaarlepyyhyn) vai olenko hurja ja lähden seikkailemaan Ypäjälle. No loppujen lopuksi päätös olikin varsin helppo - metsään mäntyä istuttamaan. Nytpähän sekin urakka on sitten valmis 3 päivän urakoinnin jälkeen. Nyt vain odottelemaan kymmenisen vuotta niin pääseekin jo pöpelikköä raivaamaan.

Kuvauskausi jatkuu Toivottavasti ensi torstaina Pohjanmaan tuntsareissa Mäki-Pohdossa. Tuntsarit on niitä ainoita kisoja jonne on joka vuosi päästävä. Vuodesta 2008 niitä on kierretty ja kierretään jatkossakin, toivottavasti kauan.


2008 Alavuden ratsastuskoulu, oli kylmä ajaa mopolla ja välillä tuli lunta :D


2009 Manunkylä. Olin tuolloin v. 09 ihan yli tyytyiväinen näihin kuviin. Nyt kun näitä katsoin, mikään ei ollutkaan kovin tarkka.


2010 Koivusalo. Uskokaa tai älkää mutta allekirjoittanut oli täällä itse kisaamassa! :D Siksi tältä vuodelta jäi kuvasaalis pieneksi. (mikäli joku vuoden muistaa, olin pienellä lihavalla ruskealla Donna-ponilla ja monteohjilla mukana).  Ei tullut mitallia ja esteilläkin matka katkesi viimeille valkoiselle okserille, mutta koululuokasta jäi jonain tsemppipalkintona (en vieläkään tiedä mistä hyvästä se tuli) kivat ratsastussukat jotka on vieläkin elossa ja käytössä.



2011 Manunkylä. Nämä pidettiiin muistaakseni kesäkuun puolella, joten kaikkialla oli jo ihanasti voikukkia.


2012 Manunkylä. Hirveän harmaa keli mutta muistaakseni ei satanut. Näistä kisoista en muista muutakuin että Etelä-Pohjanmaan valmennustallin tiimi oli täällä ihan liekeissä ja taisi viedä suurimman osan palkintosijoista ainakin junnujen osalta.


2013 Koivusalo. Päivän sana oli vesisade. KOKO päivän satoi aivan kaatamalla. Onneksi suurin osa luokista pidettiin maneesissa, muutaman sennujen koulustartin katsoin ulkona ja luovutin. 2013 kisattiin myös ensimmäistä kertaa aikuisratsastajien mestaruus samoissa kisoissa.


2014 Myrkky. Nämä jäi melkein välistä kun ajattelin ettei Myrkkyyn asti jaksa ajaa. Mutta kun keli oli kiva ja Jalasjärven estekisat lyhyet, oli pakko lähteä.

En ole vielä kisakutsuun tutustunut kovin tarkasti, mutta mikäli luokkia ratsastetaan taas kahdessa paikassa, kannattaa joko laittaa viestiä fb:ssa tai sähköpostilla tai kommentoida tähän alle, jos haluaa itsestään ehdottomasti kuvia :)

Alustava (siis todellakin alustava) alkukesän kuvauskalenteri:
14.5. Tuntsarit, Ylistaro
23.5. Minimätsärit, Alavus
24.5. 2-estekisat, Vaasa
6.6. 2-koulu, Sjoki
14.6. 2-koulu, Alavus
27.-28.6. Kenttäkisat, Nurk

Kalenteri täydentyy ja tyhjenee vielä 100% varmasti jossain välissä. Lähilueen seurakisoja en tähän vielä katsonut mukaan, niihin tulee yleensä lähdettyä hyvin lyhyellä varoitusajalla, eli niistä kannattaa ilmoitella täällä, fbssa tai sähköpostilla. Myöskään tilauskuvauksia tässä ei ole merkittynä, mutta mikäli haluat hevosestasi vielä alkukesästä/keväästä kuvia kuvauspäivää voi jo kysellä :)
Kohta alkaa luonto olemaan kauneimmillaan.

~~~~~~~~~~

Myös tämän kevään rippi, ylioppilas- ja valmistujaiskuvaukset kannatta jo varata! Hevoset ja muut lemmikit ovat myös tervetulleita kuviin :) Kuvaan Etelä-Pohjanmaan alueella ja kuvaukset suoritetaan miljöössä.

Kesäkuusta alkaen tilauskuvauksien lähtöpaikkana Alajärvi, eli kauemmaksi suuntautuvissa kuvauksissa kannattaa kerätä isompi porukka mukaan, jotta matkakuluja pystyy jakamaan. Kesäkuun kaeumpana tehtävät potrettikuvaukset pyrin sovittamaan  mahdollisuuksien mukaan samalle päivälle samalta suunnalta, jotta matkakuluja pystyisi jakamaan kuvattavien kesken.




5 kommenttia:

  1. Mun on ihan pakko kysyä, että minkä rotuinen tämä Donna oli? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkaraa muistuttava eestinponi. Onko tuttu poni?
      http://tuulian.galleria.fi/kuvat/Tallit+/lehtimaen_ratsastuskoulu2013/donna0213+(1).jpg

      Poista
  2. Oi miten ihana tuo rippi(?)kuva koiran kanssa. Mieletön tunnelma. P.S. Minäkin olen saanut elämäni toistaiseksi ainoissa koulukisoissa tsempparipalkinnon. Sain sen kuulemma siitä, että pysyin rauhallisena, vaikka poni veti koko homman ihan ranttaliksi. Mm. ravilisäyksestä tuli pukkilaukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Me ei kyllä menty villisti ollenkaan :D ihan päinvastoin

      Poista
  3. Sinä joka kyselit ÄMR:n seurakisoista 17. pv (en pystynyt sinulle mailiin vastaamaan kun ei ollut sähköpostiosoitetta mihin lähettää), en mitä luultavimmin valitettavasti pääse sillä alustavasta sille päivälle on sovittu tilauskuvaus. Muistissa on kyllä teidän kesäkuun alun estekisat, katson jos niihin pääsisin! :)

    VastaaPoista