lauantai 28. helmikuuta 2015

Kahden viikon kuvamaraton

Kuvaähky-varoitus! Tämä postaus ei sisällä kuitenkaan yhtä ensimmäistä ennen jälkeen kuvaa. Niitä luvassa taas seuraavalla kerralla.


Koivusalosta ensimmäiseltä sunnuntailta: Turbo

Menneet kaksi viikkoa ovat olleet hyvin kuvatäyteiset. Jos en ole kuvannut, olen käsitellyt kuvia. Kuvaputken aloitti mukava sunnuntainen kuvauspäivä Koivusalossa, aivan ihanassa pakkassäässä. En edes muista milloin olisi viimeksi ollut niin kaunis sää kuvata. Jopa ladonovi-kuvat komeasta mustasta kouluruunasta onnistuivat ilman salamaa.







Viikonloppuun sisältyi paljon pusuttelukuvia. 







Seuraavana lauantaina aloittelin kisakuvauskautta Ilmajoen alue-estekisoissa. Sunnuntaina jatkuivat vielä kuvaukset Koivusalossa. Tälläkertaa aamu ei valjennutkaan aivan yhtä ihanissa merkeissä kuin edellisenä sunnuntaina - taivas oli revennyt ja isoja valkoisia höttösiä tipahteli tappavan tasaisesti maahan (positiivistä: koko viikon vauhdilla sulaneet rapakot saivat taas takaisin lumipeitteet).

Aamun ensimmäisiä kuvia ottaessa suurimmaksi ongelmaksi muodostui kameran liian hyvä tarkennus. Hevosen sijasta se tarjoili jatkuvalla tarkennuksella vähän turhankin usein lumihiutaleita. Pienen pähkäilyn päätin käyttää yksittäistä tarkennusta. Lopputuloksena todella hyvin tarkentuneita kuvia ja vähemmän hyvin tarkentuneita ruutuja, kun kuvaaja unohti ettei kamera tarkenna kokoajan.



Aamu alkoi ihanassa lumipyryssä. Tulipahan ainakin niitä talvisia kuvia! 




Aamupäivästä rupesi jo vähän lumisade hiljenemään.



Nämä karvakorvat ovat vain niin ihanat :D



Päivän mittaan talvi teki melkoiset tepposet ja yhtäkkiä alkoikin aurinko paistaa! Ei huono yllätys ollenkaan ja päivän kolme viimeistä mallia saivatkin nauttia aivan upeasta ilmasta.


Iltapäivän ihana yllätys - auringonpaiste. Ei voi kuin hymyillä.




Pääsin myös pitkästä aikaa koittamaan koirakuvausta. Hattua nostan kyllä niille jotka sitä ammatikseen tekee. Vaikka hevoset ovat nopeita käänteissään, koirat ovat kyllä potenssiin 100. Hetikun toinen vuffe istui nätisti, toinen oli keksinyt jo jotain muuta kivaa. Mutta hauskoja otutksia ovat kyllä kuvata :D



Keppi... nyt sen voisi napata...


Iloisia hauveleita



D610 pysyy kyllä huomattavasti paremmin koirien perässä kuin D7000, vaikka D610 tarkennusmoottori on hitaaksi haukuttukin.



Pohjanmaan aluekisakausi käynnistyi edellisviikonloppuna (21.2.) Ilmajoella. Ilmajoen maneesi oli omaan tuttuun tapaansa pimeä kuin hiilikuilu, eikä harmaa vesiloska keli auttanut kyllä yhtään asiaa. Voipa taas sanoa että tulipa käytyä, mutta ei ole kyllä maneesi minun (eikä kameran mieleen). Kuvia löytyy täältä: http://tuulian.galleria.fi/kuvat/2015/alue-este_ijoki2102/

Seuraavan kerran kisakuvauskautta jatketaan joko Lapuan aluekoulukisoissa tai hieman myöhemmin Koivusalon halliestemestaruuksissa. Sitä ennen olisi vielä muutamia vapaita päiviä tilauskuvauksille. Niitä voidaan toteuttaa yksin tai vaikka yhdessä koko talliporukan kanssa. Ota yhteyttä, mikäli kuvaus kiinnostaa!




Niitä muutamia edes jotenkuten kunnolla onnistuneita kuvia. Ilmajoen kisoissa on kuitenkin aina mukava meininki ja mahtava kanttiini, se korvaa kyllä hiilikellari-maneesin puitteet.


Positiivisenä asiana todettakoon että tajusin vihdoinkin miten Ilmajoella otettuja kuvia kannattaa käsitellä (vaikkeivat ne vieläkään ole mitään huippulaatua) :D Eihän siihen mennytkään kuin ööö... 3 vuotta? Kun tavanomaisesti säädän kuviin lisää kontrastia, koitinkin tällä kertaa poistaa sitä - ja taddadaa: epämiellyttävät seinillä olevat kirkkaat väriläikät katosivat. Tämänkin olisi pystynyt huomaamaan ja korjaamaan jo aijemmin jos olisi kerrankin koittanut poiketa kaavoistaan ja ajatella järjellä.

23 kommenttia:

  1. Oon suorastaan sanaton kuinka ihania kuvia tää postaus on täynnä !!! Pakko selata vielä uudelleen... :-D

    VastaaPoista
  2. Waaaau upeita kuvia, taas kerran! Eihän näitä voi kyllästyä katsomaan :D ehkä mäkin vielä joskus! Ja noi maneesikuvat näyttää mun silmään ainaki toosi hyville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ei muutakun vain kameran kanssa ahkerasti kaikkialle heilumaan ;) Kuvaus on kyllä siitä mahtava harrastus että rajausta, tekniikkaa & kuvasilmää pystyy kehittämään kokoajan eteenpäin kaikkein halvimmillakin laitteilla.

      Nuo kaksi ovat tosiaan sieltä onnistuneesta päästä, vähemmän onnistuita löytyy galleriasta ja ne kaikkein hirveimmät lensi roskakoriin suoraa kun tietokoneelle laskeutuivat...

      Poista
    2. Jep! Mullakin ollut toi 150€ putki nyt jo joku 6 (?) vuotta (oli mun ekan järkkärin 'kitti'linssi), ja nyt vasta rupee kaipaamaan uutta vermettä kun ymmärtää _miksi_ tarvitsee. En todellakaan ois tehnyt tonnin objulla mitään vielä edes vuosi sitten! Samaa kuraa sieltä ois silti tullu :D onneks kirjotukset on tältä erää kohta ohi niin pääsee sitten oikeesti useamminki kameran taakse. Ja joo, noh maneesit on maneeseja. Jokaisen hevosvalokuvaajan kirous :D siellä kun ei pääse kuvakulmaakaan valitsemaan yhtä helposti kun kentällä

      Tulipas taas pitkä kommentti hups. Noh tykkään jakaa ajatuksia kun mun kaveripiiriin ei valokuvausharrastajia oikeen kuulu :D

      Poista
    3. Maneesikausi on kyllä Suomen talven ainoa huonopuoli. Asuiskin jossain Etelä-euroopassa niin ei olisi maneesi ongelmaa.

      Tulikin tuosta tonnin objektiivistä mieleen että digikamera.netin foorumilla osui silmään yksi 80-200 f/2.8!! Ja vielä se uudempi tarkennusmoottorillinen yksilö: http://www.digicamera.net/keskus/viewtopic.php?t=12730437 Nyt ei tarvisi tonnia pulittaa valovoimaisesta telestä ;D

      (Taidanpa itsekin olla yhdensortin kilometri kertoja ;D äidinkieli ei vain ole koskaan ollut se omin aine niin referointi ei ole oikein hallussa)

      Poista
    4. Niimpä.. Tutut tulee justiinsa tänää portugalista heppareissulta, ja ai että kuinka upeita hevosia ja maisemia! Vähän katkerana täällä pimeässä.

      Ja voi pojat!! Hittokun ois ylimäärästä ees ton verran. Mulla alkanut nyt tämmönen vesi & leipä -kuuri, että saisin edes joskus kiskottua rahat tommoseen. :D Oon varmaa puol vuotta seurannut noitten markkinoita (tarkkako?) ja noita (2.8 telejä) on yleisestikin nikonille kovin vähän myynnissä. Tästä http://www.digicamera.net/keskus/viewtopic.php?t=12728587 oon salaa haaveillut. Mulla on ilmeisesti joku tarve saada kaikki tarvikkeet hauskan värisinä, vaikka pukeudunkin pääasiassa esim mustaan ja harmaaseen (mikä punanen runko?). Ois kyllä varmaan hyvä näky toi mun rungossa ja vielä päälle ku jonku mustan akkukahvan heittäis.

      (Ja joo, referointi ei vissii oo kovin hallussa)

      Poista
    5. Mites olis? ;D Noi ohjeet varmasti sopii myös muille malleille
      https://www.youtube.com/watch?v=7_64sDhrK0I

      Poista
    6. ahahah ehkä tää toimii myös objektiiveille! :-Dd

      Poista
  3. Onpa upeita kuvia! Ja hevosia. Jotenkin olen aina ollut vähän salaa heikkona tuollaisiin täplikkäisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täplikkäät on söpöjä, varsinkin jos ne on oikein pieniä ja karvaisia poneja :D

      Poista
  4. Upeita kuvia! Etenkin noita Koivusalon kauniissa maisemissa otettuja kuvia selaillessa suu varmaan loksahti taas auki ja kuola alkoi valua, kuinka hienoja kuvia sitä voikaan saada aikaiseksi :D Muistan tänä talvena olleen tasan yhden päivän täällä kaupungissa, jolloin puut olisivat olleet yhtä kauniisti lumikerroksen peitossa kuin näissä sinun talvikuvissasi. Ensi talvena haluan kyllä kameroineni tuollaisiin maisemiin! Upeat maisemat teillä siellä ja todella hienoja hevosia, nauttikaa! :) (Huutomerkkien määrästä kommentissa voi päätellä haltioitumisen määrän: minä kun käytän yleensä huutomerkkejä hyvin säästeliäästi :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä täälläkään tänä talvena ole aivan hirveän montaa puut kuurassa-päivää ollut. Nyt vain osui kyllä ihan uskomaton tuuri kun tuollainen päivä sattui kohdalleen.

      Minä taas haluaisin joskus päästä sinne Etelän lehto/imetsiin kuvaamaan :D Havupuu+koivuyhdistelmä on kyllä kaunis, mutta vaihtelua jo kaipaisi. Vanha vaahtera/tammi/leppä metsä on kaunis ympäri vuoden, mutta erityisesti alkukesästä olisi sellaiseen vihreyden mekkaan aivan mahtava päästä.

      Poista
  5. Upeita kuvia! :) Mun ehdoton lemppari on 4. kuva ylhäältä, aivan ihana tunnelma ja kauniit värit puiden takana olevan auringon takia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään siitä itsekin tosipaljon, vastavalo tuli tuohon kohtaan aivan mahtavasti puiden välistä ja loi ihanan väri- & valomaailman.

      Poista
  6. Aivan upeita kuvia! :) saispa osaavan kuvaajan kuvaamaan omiakin ponejani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teen kuvauskeikkoja pidemmällekin ;) Silloin kannattaa vain sopia useampi kuvattava päivälle, jotta matkakuluista ei muodostu aivan hirveää summaa yhdelle maksettavaksi.

      Poista
  7. Ihan oikeassa olet koirien suhteen! Kaverin kanssa eilen kuvailtiin kaverin uudella kameralla. Käytiin koirapuistossa (toki kaverin oma koira oli) ja se oli niiin innoissaan ja siitä ei saanut melkein mitään järkeviä kuvia, vaikka yksin sielä hilluikin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että oli hankalaa! :D Mutta innoissaan ja onnessaan hilluvien koirien kanssa tulee kyllä lähes aina parhaat ilmekuvat, jotka jaksavat aina vain hymyilyttää kun niitä tulee kuvia käsitellessä vastaan.

      Poista
  8. Voi vitsi nämä kuvat on upeita, jotenkin noissa ulkokuvissa niin kiva tunnelma! Milloinkohan sitä itse oppisi kuvaamaan..;) Jos joskus liikut Kuopion seudulla niin pistäppä viestiä, olisi ihana saada näin hienoja kuvia meistäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin sellainen kyssäri vielä, että paljonko sulla on yleensä aukko? Esim noissa ratsastuskuvissa tai metsässä otetuissa poseerauskuvissa? Tarkennatko manuaalilla vai automaatilla? En tiedä mikä kamerassa/mun kuvaustekniikassa on pielessä kun tuntuu, että tarkennus on aina ihan jossain väärässä paikassa..:D

      Poista
    2. Minulla itseasiassa olisi kesällä tarkoitus tulla Kuopioon käymään kaverin luokse ;D Kerätkää siellä porukka niin pidetään samalla kuvauspäivä.

      Piti oikein käydä kattomassa, mutta joo, f/4 näyttäisi olevan. Oviaukkokuvissa 4,5 ja koirakuvissa 4-5. Hevoskuvauksessa harvemmin kannattaa käyttää sitä kaikkein isointa aukkoa, se tuo esiin vain pienetkin tarkennusvirheet ja hevonen isona eläimenä jää usein tarkennusalueen ulkopuolelle jos syväterävyys pidetään oikein pienenä. 2.8 -3.5 käytän yleensä maneesissa ja oikein pimeinä hetkinä kun valoa on pakko saada lisää. Lisäksi objektiivit eivät yleensä piirrä parhaiten täydellä aukolla (toki poikkeusyksilöitä löytyy), joten jo senkin takia kannattaa hyvällä säällä aina himmentää lasi sen aukon tai puolentoista verran. Kokeilemalla löytyy se missä oma lasi on parhaimmillaan. Omani tekee parhainta jälkeä 70-160mm f/4-5 välillä :D Yli 190mm kun menee, sekin alkaa elämään aika lailla omaa elämää tarkennuksen suhteen. Mutta kun tämän tietää, ei se tuota ongelmaa.

      Automaatilla (yleensä jatkuvalla) tarkennan. Näissä nakkisormissa ei ketteryys ja nopeus riitä manuaalille eläinten kanssa. D7000 tarkennus toimi parhaiten kun valitsi tietyn pisteen, tässä D610 tuntuu parhaiten toimivan 3D-tarkennus. Eli tässäkin pitää vain kokeilla mikä on oman kameran paras puoli :)

      Tarkennusta parantamaan kannattaa käyttää juurikin tuota aukkoa, eli himmentää vähän niin tarkennusvirheet eivät näy niin selvästi. Ja tietenkin liikkuvaa kohdetta kuvatessa muistaa liikuttaa myös kameraa kohteen perässä.

      Jos tuntuu että tarkennus on kokoajan pielessä joko liian eteen tai taakse, kannattaa tarkennus testata esim. tällä: http://regex.info/blog/photo-tech/focus-chart jotkin kamera+linssi yhdistelmät eivät aina tarkenna oikein. Sen voi kuitenkin helposti korjata huollossa (tai jos tarpeeksi yllytyshullu on, niin tehdä kuten minä ja avata itse kamera :D Youtubesta löytyy ohje hakusanalla "Physically Calibrate Auto Focus - DSLR")

      Poista
    3. Hei olisipa hienoa ja iso kiitos vinkeistä!

      Poista