Kahden viikon kuvamaraton

Kuvaähky-varoitus! Tämä postaus ei sisällä kuitenkaan yhtä ensimmäistä ennen jälkeen kuvaa. Niitä luvassa taas seuraavalla kerralla.

Koivusalosta ensimmäiseltä sunnuntailta: Turbo

Menneet kaksi viikkoa ovat olleet hyvin kuvatäyteiset. Jos en ole kuvannut, olen käsitellyt kuvia. Kuvaputken aloitti mukava sunnuntainen kuvauspäivä Koivusalossa, aivan ihanassa pakkassäässä. En edes muista milloin olisi viimeksi ollut niin kaunis sää kuvata. Jopa ladonovi-kuvat komeasta mustasta kouluruunasta onnistuivat ilman salamaa.

Viikonloppuun sisältyi paljon pusuttelukuvia. 

Seuraavana lauantaina aloittelin kisakuvauskautta Ilmajoen alue-estekisoissa. Sunnuntaina jatkuivat vielä kuvaukset Koivusalossa. Tälläkertaa aamu ei valjennutkaan aivan yhtä ihanissa merkeissä kuin edellisenä sunnuntaina - taivas oli revennyt ja isoja valkoisia höttösiä tipahteli tappavan tasaisesti maahan (positiivistä: koko viikon vauhdilla sulaneet rapakot saivat taas takaisin lumipeitteet).

Aamun ensimmäisiä kuvia ottaessa suurimmaksi ongelmaksi muodostui kameran liian hyvä tarkennus. Hevosen sijasta se tarjoili jatkuvalla tarkennuksella vähän turhankin usein lumihiutaleita. Pienen pähkäilyn päätin käyttää yksittäistä tarkennusta. Lopputuloksena todella hyvin tarkentuneita kuvia ja vähemmän hyvin tarkentuneita ruutuja, kun kuvaaja unohti ettei kamera tarkenna kokoajan.

Aamu alkoi ihanassa lumipyryssä. Tulipahan ainakin niitä talvisia kuvia! 

Aamupäivästä rupesi jo vähän lumisade hiljenemään.

Nämä karvakorvat ovat vain niin ihanat :D

Päivän mittaan talvi teki melkoiset tepposet ja yhtäkkiä alkoikin aurinko paistaa! Ei huono yllätys ollenkaan ja päivän kolme viimeistä mallia saivatkin nauttia aivan upeasta ilmasta.

Iltapäivän ihana yllätys - auringonpaiste. Ei voi kuin hymyillä.

Pääsin myös pitkästä aikaa koittamaan koirakuvausta. Hattua nostan kyllä niille jotka sitä ammatikseen tekee. Vaikka hevoset ovat nopeita käänteissään, koirat ovat kyllä potenssiin 100. Hetikun toinen vuffe istui nätisti, toinen oli keksinyt jo jotain muuta kivaa. Mutta hauskoja otutksia ovat kyllä kuvata :D

Keppi... nyt sen voisi napata...

Iloisia hauveleita

D610 pysyy kyllä huomattavasti paremmin koirien perässä kuin D7000, vaikka D610 tarkennusmoottori on hitaaksi haukuttukin.

Pohjanmaan aluekisakausi käynnistyi edellisviikonloppuna (21.2.) Ilmajoella. Ilmajoen maneesi oli omaan tuttuun tapaansa pimeä kuin hiilikuilu, eikä harmaa vesiloska keli auttanut kyllä yhtään asiaa. Voipa taas sanoa että tulipa käytyä, mutta ei ole kyllä maneesi minun (eikä kameran mieleen). Kuvia löytyy täältä: http://tuulian.galleria.fi/kuvat/2015/alue-este_ijoki2102/

Seuraavan kerran kisakuvauskautta jatketaan joko Lapuan aluekoulukisoissa tai hieman myöhemmin Koivusalon halliestemestaruuksissa. Sitä ennen olisi vielä muutamia vapaita päiviä tilauskuvauksille. Niitä voidaan toteuttaa yksin tai vaikka yhdessä koko talliporukan kanssa. Ota yhteyttä, mikäli kuvaus kiinnostaa!

Niitä muutamia edes jotenkuten kunnolla onnistuneita kuvia. Ilmajoen kisoissa on kuitenkin aina mukava meininki ja mahtava kanttiini, se korvaa kyllä hiilikellari-maneesin puitteet.

Positiivisenä asiana todettakoon että tajusin vihdoinkin miten Ilmajoella otettuja kuvia kannattaa käsitellä (vaikkeivat ne vieläkään ole mitään huippulaatua) :D Eihän siihen mennytkään kuin ööö... 3 vuotta? Kun tavanomaisesti säädän kuviin lisää kontrastia, koitinkin tällä kertaa poistaa sitä - ja taddadaa: epämiellyttävät seinillä olevat kirkkaat väriläikät katosivat. Tämänkin olisi pystynyt huomaamaan ja korjaamaan jo aijemmin jos olisi kerrankin koittanut poiketa kaavoistaan ja ajatella järjellä.

Vastavalo - paha valo?

Vastavalo eli tilanne jossa vallitseva valon lähde on kohteen takana (eikä kuvaajan seläntakana kuten myötävaloon kuvattaessa). Vastavalo luonnetaan yleensä kuvaajan pahimmaksi viholliseksi ja sitä pitäisi välttää kuin ruttoa. Kaikki kuvausohjeetkin toistavat, että mikäli aurinko paistaa, pitää se pitää ehdottomasti selän takana, ei koskaan kohteen takana!

Keskipäivällä kun aurinko pääsee porottamaan suoraan pilvettömältä taivaalta, vastavalokuvauksen voi lähes aina suosiolla unohtaa. Yleensä tällöin taivas palaapuhki (eli se ei sisällä enää mitään muita värejä kuin valkoista) ja kuvattavista kohteista tulee ylitummia.

Keskipäivän aurinko ja suora vastavalo... Ei kiva. (mutta olisi vielä kuvankäsittelyllä ehkä pelastettavissa, v. 2011 kun nämä on otettu, ei paljon vielä kuvankäsittely luonnistunut)

Sen sijaan auringonnousun ja -laskun aikoihin vastavalon voimaa kannattaa käyttää hyödykseen. Se tuo kuviin uskomattoman kauniita sävyjä ja mahtavaa tunnelmaa.

Keltaiset läntit ovat linssiheijastuksia auringosta. Yleensä ne eivät ole toivottuja, mutta yritin näihin kuviin niitä saada. Heijastukset olisivat voineet olla isompia, nyt ne vain näyttävät vähän roskilta.

Olen jo pitkään miettinyt että olisi mukava päästä kuvaamaan talvisia vastavalokuvia. Minua on kuitenkin tänä talvena vainonnut jokin paha karma, sillä tähän mennessä jokaisena kuvauspäivänä on ollut enemmän ja vähemmän pilvinen sää, joten eipä siinä sitten ole kuvattu sen pahemmin myötä- kuin vastavaloonkaan. Viime perjantaina huono tuuri kuitenkin kääntyi ja kuin tilauksesta aurinko alkoi paistamaan vielä juuri ennen auringonlaskua. Jes!

Kauniin auringonpaisteen lisäksi tallilta löytyi vielä aivan upea mäntymetsä taustaksi. Metsät ovat Suomen suurin aarre. Sen lisäksi että ne antavat tuhansille ihmisille elannon, ruuan ja virkistymismahdollisuuden, niistä löytyy myös kauneimmat kuvauspaikat. Matalan auringon säteet suodattuivat ihanasti puiden välistä ja toivat vielä lisää pehmeyttä vastavaloon.

Suoraa takaa tuleva vastavalo tekee kuvista hieman utuisia. Minusta utuisuus sopii näihin kuviin kuin nenä päähän!

Lopuksi vielä mitä lähes kaikille näille kuville on tehty:

Muutin valkotasapainoa lämpimännäksi ja lisäsin valotusta sekä värikylläisyyttä. Nopeaa ja yksinkertaista, mutta kuten tässäkin huomaa, pienelläkin viilaamisella kuvan saa nostettua heti toiseen ulottuvuuteen!

Hankikuvailua

Jostain syystä x (lue: mitä luultavimmin D90 aikoihin vinon kameran mukaan säädetty "sopivaksi") 70-200mm telelinssini ei ole koskaan tykännyt heti suoralta kädeltä tarkentaa oikein uusien runkojen kanssa. Edellisen rungon kanssa putki piti lähettää JAS-tekniikalle säädettäväksi ja sieltä se palasikin kyllä ihan ok-kunnossa takaisin. 2:sta rungosta viisastuneena ajattelin kerrankin koeajaa uuden työkaverin ennen ensimmäisiä kisakuvauksia, enkä vasta huomata ensimmäisen keikan jälkee että hups, tämä tarkentaa hieman ohi.

Löysin vapaaehtoiset mallit (Eve & Hessu, kiitos vielä teille!) ja eikun testaamaan. Tarkoitus oli käydä ottamassa pellolla hankikuvia, mutta Pohjanmaan Lappi yllätti jälleen lumisuudellaan... Sinne upposi iso suomenhevonen melkein mahaa myöten, vaikka tienreunassa näytti että lunta on enintään säären puoliväliin. Ehkä sitä lunta alkaa sittenkin olemaan tarpeeksi...

Oli muuten kuvailujen jälkeen mukava yllätys kun tällä kertaa tarkennus osui lähes täydellisesti kohdalleen ilman mitään korjailuja. Joissain kuvissa oli pienen pieni heitto taakse, mutta sen sai korjattua hyvin rungon hienosäädöllä.

Pieni kuvakoulu osa II: Liikekuvaus

1/2500,  f/3.5 IS0-320

Liikekuvauksessa tärkeintä on muistaa pitää suljinaika tarpeeksi lyhyenä, sillä muuten liike ei pysähdy ja kuvasta tulee epäterävä. 

Suljinaika ilmoitetaan sekunteina ja sekuntin sadas/tuhannesosina. Suljinaika 15" tarkoittaa että suljin on auki 15 sekuntia ja 1/1000 tarkoittaa että suljin on auki 1000:s osa sekuntin ajan. Jos valoa on vain tarpeeksi, suljinaika kannattaa pitää 1/640 tai sitä lyhyempänä, jolloin nopeakin liike kyllä pysähtyy. Myös tätä pidemmillä suljinajoilla pystyy ottamaan teräviä liikekuvia, mutta tällöin pitää olla tarkkana että muistaa seurata kohdetta liikkeen mukana kameralla.

Ensimmäinen muistisääntö suljinajan kanssa on, että suljinajan pitäisi olla vähintään yhtä lyhyt kuin mitä objektiivissä on millimetrejä. Eli jos kuvaat 200mm ulottuvalla lasilla, pitäisi suljin ajan olla vähintään 1/200. Jottei tämä menisi liian helpoksi, croppirungoilla polttoväli pitäisi kertoa vielä kameran croppikertoimella, eli n. 1,3-1,5. Mutta varsinkin vakaajallisilla objektiiveillä, ja vakaalla kädellä varustettu kuvaaja pystyy kyllä omien kokemuksieni mukaan ottamaan teräviä kuvia ilman croppikertoimen muistamista.

1/80,  f/2.8  IS0-1600, 78mm

Millimetrit sekunneiksi sääntö on helppo muistaa ja se toimii useimmissa tilanteissa myös liikekuvauksessa, kunhan muistaa seurata kohdetta kuvanottamisen aikana

Liikkeen suunnalla on myös merkitystä. Suoraan edestäpäin/etuviistosta kuvaten suljinaika voi olla yhden tai kahden portaan verran pidempi kuin suoraa sivulta kuvatessa.

1/200, f/2.8 IS0-4000, 180mm

Edestäpäin kuvattuna saa nopemmasta liikkeestä pysähtyneen kuvan kuin vastaavalla suljinajalla suoraan sivusta kuvattuna

Aukko, aukkoarvo tai valovoima on yksinkertaisettuna luku, joka kertoo kuinka isolla objektiivi sisällä olevan himmentimen keskellä oleva aukko on. Himmennin toimii samalla periaatteella kuin ihmissilmän pupilli. Kun menet pimeään, silmän pupilli kasvaa ja silmään pääsee enemmän valoa, jotta näkisimme paremmin. Myös objektiivin aukkoa isontamalla kameran kennolle pääsee enemmän valoa ja kuvasta tulee kirkkaampi. Aukolla vaikutetaan myös kuvan syväterävyyteen eli taustan sumentumiseen.

Aukolla ei liikekuvauksen kannalta ole niin suurta roolia kuin suljinajalla. Aukkoarvoa säätäessä kannattaa lähinnä miettiä, haluaako terävyysalueesta suuren vai pienen. Hevonen on suuri eläin, ja mikäli teleobjektiiveillä kuvattaessa haluaa koko hevosen olevan terävä, ei aukkoa kannata pitää alle 3,5-4,5. Isoimmilla aukoilla koko hevonen ei välttämättä mahtu terävyysalueeseen.

Aukko f/5.6 Huomaa että tässä syväterävyyttä kasvattaa myös lyhyt polttoväli, 55mm (aika tyylikäs kuva v. 2011. Näitä katsoessa tulee kyllä kieltämättä hyvä mieli, että edes jotain on tullut opittua tässä useamman harrastusvuoden aikana ;D)

 Aukko f/2.8. 

Ero ylempään kuvaan on selkeä

ISO-herkkyys kuvaa kennon herkkyyttä, eli paljonko se ottaa valoa vastaan. Mitä isompi ISO-luku, sitä enemmän kenno ottaa valoa vastaan ja sitä valoisampi kuva on. Isoilla ISO-herkkyyksillä esiintyy kuitenkin kohinaa (värillisiä vikapikseleitä), mutta liikekuvauksessa yleensä kannattaa säätää ISO tarpeeksi korkeaksi, kohinankin varjolla, jotta suljinaika pysyy tarpeeksi lyhyenä.

ISO-5000 Tässä kuvassa näkyy jo reilusti kohinaa eli erivärisiä pikseleitä. Kohina on kuitenkin mahdollista poistaa kuvankäsittelyllä jonkin verran, joten liikekuvissa ISO-herkkyyttä kannattaa nostaa mikäli suljinaikaa ei muuten saa tarpeeksi lyhyeksi

Samakuva kohinan poiston jälkeen

Kuinka alkaa säätämään asetuksia

Mikäli kuvaat vain ja ainoastaan kameran automaattiohjelmilla (esim. auto tai urheilukuvaus), kannattaa ensimmäisenä tutustua kameran puoliautomaattiohjelmiin: P (ohjelmoitu automatiikka) A/Av (aukon esivalinta) tai S/Tv (sulkimen esivalinta).  Liikekuvauksen kannalta P ja sulkimen esivalinta ovat parhaimmat harjoitteluohjelmat ennen manuaaliin siirtymistä.

S/Tv (sulkimen esivalinta)
Tällä ohjelmalla voit itse asettaa sulkimen nopeuden (ja käytettävän iso-herkkyyden, mutta voi käyttää myös iso-auto asetusta), jolloin kamera huolehtii valotuksen kannalta sopivan aukon. Tämän ohjelman hyvänä puolena on, että suljinaika pysyy vakiona, jolloin liike varmasti pysähtyy.
Huomaathan että mikäli säädät itse myös herkkyyttä, ja kuvista alkaa tulla todella tummia, herkkyyttää pitää joko nostaa tai suljinaikaa pidentää.

P (ohjelmoitu automatiikka)
Tällä ohjelmalla voit itse määrittää aukon ja suljinajan ja kamera hoitaa herkkyyden säädön.

Kuvien asetuksia kannattaa jälkikäteen katsella, jolloin oppii hahmoittamaan millasilla asetuksilla saa missäkin olosuhteissa oikein valoittuneen kuvan. Kun valotuksen perusteet alkavat tuntua tutuilta, kannattaa siirtyä täysmanuaaliin (M), jolloin pystyy hallitsemaan koko paketin.

Tarkentaminen

Kun valotus alkaa olemaan kunnossa, ruvetaan miettimään tarkennusta. Liikkuvaa kohdetta kannattaa aina kuvata jatkuvalla tarkennuksella (Ai Servo/AF-C). Tämän jälkeen on mielipidekysymys, tykkääkö kuvata millä aihevalinnalla tai kuinka monella pisteellä. Itse suosin yhden tarkennuspisteen valintaa tai 3D-seurantaa (Nikon), jolloin kamerasta valitaan yksi piste ja kamera tarkentaa pääsääntöisesti tähän mutta ottaa tarvittaessa myös muita pisteitä mukaan. Keskitarkennuspiste on yleensä jokaisessa kamerassa herkin, joten sen käyttöä kannattaa suosia.

Mitä aihealuetta käyttääkin, tärkeintä tarkentamissa on seurata kohdetta. Lonkalta heitetty hätäräpsäisy harvemmin osuu oikeaan kohteeseen, mutta kun kohdetta seuraa jonkin matkaa ennen kuvanottamista, tarkennus on varmemmin oikeassa. Jatkuvaa tarkennusta käyttäessä kamera tarkentaa kokoajan kun laukaisin painetaan puoliväliin. Esimerkiksi esteitä kuvatessa ratsukkoa on hyvä seurata joitakin metrejä ennen estettä laukaisin puoliväliin painettuna.

Kohdassa 1 rajataan kohde valittuun tarkennuspisteeseen ja painetaan laukaisin puoleen väliin, jolloin kamera alkaa tarkentaa. Kameraa liikutetaan koko matka kohtaan 2 asti kohteen mukana niin että se pysyisi mahdollisimman hyvin tarkennuspisteessä, kokoajan laukaisin puolessa välissä. Kohdassa 2 painetaan laukaisin pohjaan asti. (toim. huom. tämän takia nykyään kuvaan, en piirrä :D)

Panorointi: hämäränajan liikekuvien pelastaja ja vauhdintuoja

Panorointi on tekniikka missä käytetään hyväksi pitkää suljinaikaa ja liikettä. Se on mainio tapa luoda kuviin vauhdin tunnetta ja saada kelvollisia liikekuvia vähässä valossa. Panoroinnissa on tärkeä pitää suljinaika n. 1/30-1/60 välillä, jotta liike-epäterävyys tulee esille.

1/50, f/2.8 IS0-1600, 100mm

Panorointi tuo kuviin vauhdin tuntua

Suljinajan pitää liikkeen vauhdista riippuen olla n. 1/50 tai sitä pidempi. Kohdetta seurataan kameralla kokoajan, myös laukaisinta painaessa ja sen jälkeen, jolloin kohde pysyy terävänä mutta taustalle tulee "vauhtiviivat".

Jäikö jokin vielä mietityttämään, kysy!

Muumuu siellä ja muumuu täällä

Onni on asua maatilalla. Kun kuvattavia tilauksia tai kisoja ei ole, ei tarvitse tyytyä pikkulintuihin vaan voi suunnata kameran kanssa navettaan. Pihatosta löytyy pieni lauma lihakarjaa, pääosin herefordia, eli sitä mistä esimerkiksi Atrian hienoin pihviliha-tuotteet valmistetaan. Näin talviaikaan emot asuvat vapaana kylmäpihatossa, mutta kunhan pellot taas keväällä alkavat kuivua ja kantaa, pääsevät ne laitumelle niin pitkäksi aikaa kunnes pellot taas alkavat syyssateista pehmetä (ja lehmät norkoilemaan sisällä, koska ovat niin hienohelmoja etteivät tykkää kun syyssateessa kastuu...)

Vaikka lehmä ja hevonen ovat eläimiä varsin kaukana toisistaan, eivät ne kuvattavina juurikaan toisistaan eroa. Niistä löytyy omanlaisia persoonia, toiset ovat linssiludeja ja toisia ei taas voisi vähempää kiinnostaa olla kameran edessä. Nuoret lehmät (vasikat & hiehot) ovat kuin hevosvarsat, uteliaita ja tunkemassa nenäänsä joka paikkaan maistellaakseen ja haistellakseen. Kotitilalta ei näin talviaikaan löydy ainoatakaan pientä vasikkaa, vaan nuorimmat ovat viime keväänä syntyneitä lehmävasikoita, jotka jäävät laumaan jatkamaan emoina. Mutta eipä tästä kulu enää kuin pari kuukautta ja alkaa poikima-aika, joilloin navetassa on taas menoa ja meinikiä vaikka muille jakaa...

Vanha mamma Siili 12 v. 

Miltä näyttää lehmä, joka haluaa rapsutuksia? .... 

Herefordin tunnusmerkki: valkoinen raita niskassa (& valkoinen pää ja jalat)

Tulevaisuuden toivot, jotka saavat vielä seuraavan vuoden viettää lapsen elämää syöden, kasvaen ja leikkien.

Ja lopuksi. Hurjaakin hurjempi sonni nimeltään Kuisma. 

Se on juuri niin kiltti miltä se näyttääkin.