Sain Sandralta (blogi: Kilpikaarnan alla) ja Suvililja.netin Susannalta (blogi: suvililja.net) Liebster Award -haasteen. Kiitos kummallekin, teitte tästä oikein tuplasti haastavaa ;D
Ohjeet Liebster Award -haasteeseen:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.
Aloitan Sandran kysymyksillä.
1. Mistä ammennat inspiraatiota tekemisiisi/bloggaamiseen?
- Blogini toimii jonkinlaisena sivuni päivitysblogina, joten bloggaamaan pyrin sieltä missä olen käynyt ja jos on jotain mielenkiintoisia uutisia vaokuvausrintamalta. Tämä ei tosin aina onnistu, sillä muut työt syövät koneella oloaikaa. Valokuvaamiseen inspiraatio saattaa lähteä jostain omasta mielestäni kauniista kuvasta, jollaista haluan itsekin koittaa. Inspiraatio voi myös tulla jostain kauniista paikasta, jossa haluaisin ehdottomasti päästä kuvaamaan. Myös kaunis valo toimii joskus samallalailla ja tekee pakottavan tarpeen tarttua kameraan :)2. Mitä harrastat bloggaamisen lisäksi?
- Harrastan valokuvausta, ratsastusta, jääkiekkoa (satunnaisesti ja vain talvella, koska se on talviurheilua, vaikka jäähalli kylästä jo löytyy) ja metsätaitokisoja :D Jos kaksi-kolme kertaa vuodessa kisoissa käyntiä voi harrastukseksi sanoa. Tykkään myös piirtää ja näperrellä kaikkea diy-juttuja.
3. Jos olisit supersankari, mikä olisi supervoimasi?
- Ehdottomasti lentäminen!
4. Mikä kappale saa sinut hyvälle tuulelle?
- Voiko tähän vastata vain Ylex tai Radio Rock? En juurikaan kuuntele musiikkia kuin radion välityksellä, ja ainakun työkoneiden tai radiokuulosuojainten hieman huonoista radioista saa ylepuheen/pohjanmaan radion lisäksi kuulumaan jommankumman näistä tulee jo hyvälle tuulelle :D
5. Mikä on lempipaikkasi kotimaassa?
- Metsät ja koti.6. Entäpä viihdytkö ulkomailla?
- En itseasiassa ole mikään ulkomaafani. Ulkomaan matkat ovat tähän mennessä aiheuttaneet joka kerta jotain kränää terveyteen, joten uskon että minun paikkani on Suomessa. Ensimmäisellä kerralla onnistuin kompastumaan rantakivikossa polveni auki (oli tosi kiva uida meressä, mutta ei tulehtunut!), seuraavalla kerralla astuin ampiaisen päälle ja puoli jalkaa turposi pariksi päiväksi ja viimeisellä kerralla pääsin tutustumaan paikalliseen kirurgiaan kun päivä ennen matkaa koira hieman operoi paria sormea :D Tästä tosin saa syyttää myös paikallista terveyskeskusta, joka oli vahvasti sitä mieltä että roikkuva sormenpää on täysin normaali.7. Mikä on suosikkitekeleesi/otoksesi/blogiaiheesi/kirjoituksesi (menipäs vaikeaksi)?
- Apua tämä on paha! Vuosien aikana on tullut otettua aivan hirveästi kuvia mitkä ovat nousseet top-10-listaan, mutta lista elää alituisesti. Tämä on myös ehkä syy miksen ole vieläkään saanut portfoliota kasaan. Sanotaan nyt kuitenkin vaikka tämä kuva:
Kuva itsessään ei ole mikään maailman kaikkeuden täydellisin mestariteos, mutta tykkään kuvan valosta ja taustasta. Kohteeksi on joutunut vanha hoitoponini, maailman ihanin connemararuuna, joten kuvalla on myös muistoarvoa.
8. Mikä saa sinut palaamaan uudestaan johonkin blogiin?
- Hyvät kuvat. Luen harvoin ajatuksella ja hartaasti tekstejä, mutta mielenkiintoiset kuvat/kuvistus saa huomioni. Myös tuttujen blogeja tulee seurailtua enemmän. On mukava lukea tutun ihmisen kuulumisia myös blogin kautta.
9. Kuvaile kulunutta kesää yhdellä lauseella.
- Sataa, sataa ropisee, mitään ei tehdä voi.
10. Oletko kokeillut tämän vuoden puolella jotain uutta ja ennenkokematonta? Mitä? Kokeiletko uudestaan?
- Koitin liitopurjeilua yli 3 neliön leijalla. En kokeile enää. Vaikka keli ei ollut edes kovin tuulinen, otin pienen henkäyksen aikana ilmaa toista metriä ja ohjattavuus oli 0. 2 neliöinen saa tästälähin riittää. (Ostin myös täytetyn rotan 3 eurolla vanhan ala-asteeni tyhjennysmyynnistä, ehkä paras ostokseni ikinä :D)11. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoillesi?
- Kiitokset kaikille lukijoille! En olisi koskaan uskonut että blogille tulisi näin paljon lukijoita. On ihana kuulla teistä kommenttien välityksellä. Myös postausideoita ja ehdotuksia saa lähettää!
Sitten Suvililjan kysymykset.
1. Mitä valokuva sinulle merkitsee?
- Valokuva on muistojen ja hetkien tallentamista. Omistan valokuvamuistin, joten muistan tapahtumat parhaiten kuvaamisen kautta. Vaikken muistaisi päivästä mitään muuta, otetut kuvat kyllä löytyvät melkeimpä päivän tarkkuudella. Kaikki kuvat ovat minulle yhtätärkeitä.
- Heppahullu 4ever :D Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja hevosharrastuksen myötä hevoset ovat olleet lehmien ja possujen lisäksi luonnollinen kuvauskohde. Hevosessa kuvauskohteena kiehtoo ehkä eniten sen helppo ohjailtavuus (koittakaapa ohjailla puolivilliä lehmää ja adhd-sikaa...) ja tietenkin kuvauksellinen ulkomuoto. Eläimet ylipäätänsä ovat aina kuvissa omana itsenään.
- Saada lopputyö valmiiksi ja valmistua vihdoinkin agrologiksi.
- Tärkein unelma on jäädä joskus jatkamaan kotitilaa. Toinen unelma, tosin luultavasti täysin tavoittamaton, on parantua jo useamman vuoden vaivanneesta sidekudosreumamixistä, tai saada tauti edes remissioon ja elää lääkkeetöntä elämää. Valokuvauksen suhteen unelmani on olla joskus hyvä kuvaaja :D Ei vinoja horisontteja, ei outoja rajauksia, ei päättömiä ihmisiä/jalattomia hevosia..
Haluaisin myös päästä ulkomaille jonkun hyvän valokuvaajan kuvauskurssille. Vielä parempaa jos tälläinen järjestettäisiin Suomessa!
- Eteenpäin, sano mummo lumessa.
- Hyvä ruoka, kaverit ja Lordi (kissa).
2. Miksi juuri hevoset?
3. Mikä on ollut parasta tänä kesänä?
- Kylmyydestä ja sateisuudesta johtuen ei ole ollut ötököitä ja yöt ovat olleet inhimillisen viileitä. Muuta hyvää ei kyllä tästä kesästä oikein löydä.
4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
- Näin tänä kesänä tavallinen arkipäivä alkaa n. 8-9 maissa kesäpossun ruokinnalla ja päättyyi noin 21-22 kesäpossun ruokintaan. Tässä välissä on päivästä riippuen lehmien hoitoa, possujen hoitoa, peltotöitä, puutarhatöitä, metsätöitä, kotitöitä, mitä nyt maatalossa normaaliin päivään kuuluu. Sateisina päivinä vähemmän, hienoina päivinä enemmän. Joskus tehdään koko päivä reippaassa tahdissa ja toisinaan taas isomman osan päivästä voi pyhittää kuville.
Kesällä emolehmät laiduntavat, joten niiden hoitoon kuuluu lähinnä tarkkailu ja tarvittaessa kivennäisten vienti/laitumen vaihto. Talvella ne ruokitaan 2x päivässä ja keväällä poikima-aikaan taas navetassa saatetaan miltein asua auttaen vasikoita elämän alkutaipaleella. Talvella normaali arkipäivä on huomattavasti rauhallisempi, sillä possun ja lehmän hoidon lisäksi on harvoin mitään metsätöitä tai lumien lykkimistä kummenpaa.

5. Miten keräät voimia arjen haasteisiin, mikä auttaa jaksamaan?
- Valokuvaan/rapsuttelen omia eläimiä. Maatalous on myös sen verran oma ala, että pidempien sadejaksojen jälkeen pelkkä töihin pääseminen on jo voimaannuttavaa :D6. Mitä tavoitteita/suunnitelmia sinulla on loppuvuodelle?
7. Millaisia unelmia sinulla on?
Haluaisin myös päästä ulkomaille jonkun hyvän valokuvaajan kuvauskurssille. Vielä parempaa jos tälläinen järjestettäisiin Suomessa!
8. Mikä on mottosi?
- Eteenpäin, sano mummo lumessa.
9. Mikä saa sinut erityisen hyvälle tuulelle?
- Hyvä ruoka, kaverit ja Lordi (kissa).
10. Oletko viime aikoina kokenut ahaa-elämyksen? Minkä?
- Valokuvauksen puolella suurin kesän ahaa-elämys on tainnut olla ymmärtää 70-200 Nikkorin sielunelämää: jos kuvattavaa kohdetta seuraa pidemmän aikaa, tarkennus ei 99%-todennäköisyydellä osu kohteeseen, paitsi päivänä jolloin objektiivi on toisella tuulella. Summamutikassa heitetty tarkennus osuu paremmin. Ota noista vanhoista linsseistä kun tuntuu että niillä on aivan oma tahto tarkentamisen suhteen o_o
Otin myös kesän alussa rohkean askeleen ja kokeilin ottaa kuvanmuokkaukseen mukaan valmiita presetsejä, joita olen sitten muokkaillut omaan makuun sopivaksi. Olen tähän mennessä yrittänyt pysytellä maahdollisimman neutraalissa ja luonnollisissa lopputuloksissa sekä tiukasti 2:3 rajauksessa, mutta olen nyt viimeaikoina rikkonut rajoja ihan huolella ja todennut että isokin värien, sävyjen, rajauksen muutos on ok, jos itse tykkää. Fanitan (salaa) useampaa fine art-kuvaajaa ja ulkomaalaista nuorta kuvaajaa, joilla on ihana oma tyyli :D
- Älkää tehkö kuvauksesta pakkopullaa, vaan kuvatkaa sitä ja siellä mikä oikeasti kiinnostaa!
Suurinosa minun (todella lyhyen) lukulistan pienistä blogeista on jo haastettu, joten laitan tämän haasteen eteenpäin vain kolmelle blogille. Suositaan nyt Pohjanmaalaista ja valokuvaavia bloggareita.
- Pois tieltä risut ja männynkävyt
- Kisaradalle
- Laukkalähestymisellä
Kysymykset (lyhyestä virsi kaunis ja viimeisen kohdalla loppui mielikuvitus, pahoittelen...)
1. Miksi bloggaat?
2. Tavoitteesi ratsastajana?
3. Haluasitko vielä joskus olla hevosenomistaja vai onko ratsastustunnit sinun juttusi?
4. Esikuvasi ratsastuksessa?
5. Tavoitteesi valokuvaajana?
6. Suosikki kuvauskohteesi? Miksi?
7. Suosikki otoksesi? (lyhyt perustelu)
8. Mitä haluaisit oppia tällähetkellä eniten valokuvauksesta?
9. Millainen olisi unelmiesi kuvauskalusto? Vai oletko tyytyväinen tämänhetkiseen kalustoosi?
10. Onko sinulla suosikkivalokuvaajaa? jos on, kuka ja miksi juuri hän?
11. Paperikuva: matta vai kiiltävä?

11. Mitä haluaisit sanoa kollegoillesi?
- Älkää tehkö kuvauksesta pakkopullaa, vaan kuvatkaa sitä ja siellä mikä oikeasti kiinnostaa!
***